Huippuvuoret matkakohteena

Pohjoisella Jäämerellä sijaitsevat Huippuvuoret kuuluvat Norjalle. Saaristo löydettiin tutkimusmatkalla vuonna 1596, ja alueen kiehtovaan menneisyyteen kuuluu valaanpyyntiä, kaivostoimintaa ja tutkimusmatkoja. Nykyään Huippuvuoret ovat ainutlaatuinen matkakohde, joka vetoaa seikkailullisiin, säätä pelkäämättömiin ja koskematonta luontoa arvostaviin matkailijoihin.

Kokonaisuudessaan Huippuvuorten saaristossa ainoastaan kolmella saarella on asutusta, sillä muut alueet koostuvat enimmäkseen jäätiköistä. Asutut saaret ovat nimeltään Länsimaa, Karhusaari ja Hopen. Huippuvuorten pääelinkeinoja ovat matkailu, kaivostoiminta ja tieteellinen tutkimus. Kaivostoimintaa Huippuvuorilla harjoitetaan enimmäkseen venäläisten ja ukrainalaisten toimesta vuodelta 1930 peräisin olevasta kansainvälisestä kaivostoimintasopimuksesta johtuen. Tieteellisen tutkimuksen parissa Huippuvuorten saaret ovat ainutlaatuinen kohde napaseutujen tutkijoille.

Mitä tehdä Huippuvuorilla?

Pohjoinen eksotiikka ja koskemattoman erämaan luonto tarjoavat unohtumattomia elämyksiä Huippuvuorilla. Matkailijoille järjestetään muun muassa laivaristeilyitä upeissa arktisissa maisemissa, vauhdikkaita koiravaljakkoajeluita ja vierailuja entisissä kaivoskylissä. Lumisen valkeuden ympäröimät neuvostoliittolaishenkiset entiset kaivoskylät Barentsburg ja Pyramiden vaikuttavat jopa hieman epätodellisilta vierailukohteilta, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Huimapäisellekin seikkailijalle kajakkimelontaretki Jäämerellä tai moottorikelkkasafari jäätiköllä on jännittävä kokemus. Hauska koiravaljakkoajelu on mieleenpainuva elämys, ja reitistä riippuen koiravaljakkoa voi päästä myös ohjaamaan itse. Valjakon vetäminen on sympaattisille siperianhuskyille luontaista, ja ne liikkuvat hangella sujuvasti. Koiravaljakkoretkiä järjestetään eri puolilla saarta, mutta se on erinomainen tapa tutustua etenkin sisämaan majesteettisiin maisemiin.

Longyearbyenin kylä

Ennen kaivoskylänä toiminut Longyearbyen on Huippuvuorten hallinnollinen keskus, ja siellä asuu 2000 asukasta. Longyearbyenissä siellä sijaitsee Huippuvuorten historian mielenkiintoisista vaiheista kertova museo nimeltään Svalbard Museum. Spitsbergen Airship Museum eli Huippuvuorten ilmailumuseo käsittelee muun muassa ilmalaivoja, joilla tehtiin tutkimusmatkoja Pohjoisnavalle 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Longyearbyenissä on muutamia ravintoloita, joissa voi kokeilla paikallisia erikoisuuksia kuten kalaruokia, poroa ja hylkeen tai valaan lihaa.

Risteilyt Huippuvuorilla

Huippuvuorilla on myös mahdollista tehdä opastettuja laivaretkiä tai saaret kiertäviä useamman päivän mittaisia risteilyjä. Risteilyt alkavat yleensä Longyearbyenista. Laivaretkellä Huippuvuorten rannikon maalaukselliset maisemat pääsevät oikeuksiinsa mereltä päin ihaillen, ja esimerkiksi loputonta Esmarkinjäätikköä pääsee hämmästelemään parhaiten laivan kyydistä. Hyvällä onnella huikeissa luonnonmaisemissa voi nähdä paikallisia eläinlajeja kuten valaita, hylkeitä tai jopa jääkarhuja. Huippuvuorilla elää noin 3000 jääkarhun populaatio, ja ne ovat saarten vetonaula matkailijoiden keskuudessa.

Patikointi Huippuvuorilla

Huippuvuoret ovat kuuluisia monipuolisesta eläimistöstä, koskemattomasta luonnosta ja huikeista arktisista maisemista. Luonto onkin ehdottomasti Huippuvuorten parasta antia, ja jo muutaman tunnin patikkaretkellä ehtii saada kattavan kuvan alueen ainutlaatuisesta luonnosta. Tottuneille vaeltajille on tarjolla useamman päivän kestäviä opastettuja vaelluksia, joihin mahtuu unohtumattomia elämyksiä kuten jäätiköiden ylityksiä ja nousuja lumisille huipuille. Huippuvuorilla ei kuitenkaan tulisi koskaan patikoida yksin, eikä taajaman ulkopuolelle tule mennä aseistautumattomana. Taajaman ulkopuolella liikkuessa mukana on oltava kivääri, sillä jääkarhut ovat todellinen riski ihmisille. Lisäksi ilman asiantuntevaa paikallisopasta vaeltavilla matkailijoilla on suuri riski eksyä nopeasti vaihtuvien sääolosuhteiden takia.

Huomioitavaa Huippuvuorille matkustaessa

Lumi, jää, tuuli ja vesi ovat Huippuvuoria hallitsevat elementit, ja sääolosuhteet Huippuvuorilla ovat arktiset. Kesäaikanakin lämpimät, veden- ja tuulenpitävät vaatteet sekä käytännölliset vedenkestävät jalkineet ovat tarpeen. Lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin lämpötila saattaa nousta korkeimmillaan noin 10 asteeseen. Pakkaset eivät ole tavattomia kesälläkään, ja auringonpaiste saattaa muuttua yllättäen hyytäväksi myrskyksi. Muuttuvat sääolosuhteet saattavat vaikuttaa laivaristeilyjen ja opastettujen kierrosten reitteihin tai toteutumiseen lyhyelläkin varoitusajalla.

Kuinka matkustaa Huippuvuorille?

Helsingistä Huippuvuorille ei tällä hetkellä ole suoria lentoyhteyksiä. Välilaskullisia lentoja Helsingistä Longyearbyen-Svalbardin lentokentälle tarjoavat lentoyhtiöt SAS ja Norwegian. Koneenvaihto on tavallisesti Norjan Tromssassa tai Oslossa. Välilaskun pituudesta riippuen lentomatka kestää yleensä vähintään kuusi tuntia. Matkatoimistot myyvät pakettimatkoja ja opastettuja matkoja Huippuvuorille. Pakettimatkojen ja opastettujen matkojen lähdöt ovat yleensä keväästä syksyyn, sillä talviset sääolosuhteet ovat Huippuvuorilla erittäin ankarat.

Vaihtoehtoisesti Huippuvuorille on mahdollista matkustaa Norjan Tromssasta lähtevillä risteilyaluksilla. Risteilyillä on tavallisesti ennakkoon määrätty aikataulu ja rajallinen määrä aikaa olla maissa, joten vapaa-ajalla ei välttämättä ehdi tutustumaan peremmälle sisämaahan. Kesäkuukaudet ovat Huippuvuorten korkean sesongin aikaa. Sesonkiaika heijastuu usein lentojen, risteilyjen ja majoituksen tavallista korkeampina hintoina.

Lentokenttä ja lentokenttäkuljetukset Huippuvuorilla

Huippuvuorten ainoa lentoasema on nimeltään Longyearbyen-Svalbard ja se sijaitsee noin 5 kilometrin päässä Longyearbyenin kylästä. Matka kestää taksilla tai vuokra-autolla noin viisi minuuttia. Lisäksi vaihtoehtona on lentokenttäbussi, jonka aikataulut on koordinoitu saapuvien ja lähtevien Norwegianin ja SAS:n lentojen mukaan. Lentokenttäbussilla on lukuisia pysäkkejä Longyearbyenin keskustassa, joten bussilla on helppo saapua useimpiin majoitusliikkeisiin.

Majoitus Huippuvuorilla

Huippuvuorilla on useita eritasoisia majoitusvaihtoehtoja matkailijoiden tarpeisiin. Majoituskapasiteettia on kuitenkin suhteellisen vähän, joten kesäsesongin aikana majoitushinnoilla on taipumuksena nousta varsin korkealle. Suurin osa Longyearbyenin hotelleista sijaitsee aivan kylän keskustassa. Hotellien lisäksi saarella on lukuisia majataloja, hostelleja ja loma-asuntoja. Telttailumahdollisuus on tarjolla maailman pohjoisimmalla leirintäalueella lähellä Longyearbyenin lentokenttää. Jokamiehenoikeudet sallivat periaatteessa myös telttailun luonnossa, mutta sitä ei missään nimessä suositella turvallisuussyistä. Huippuvuorilla tulisi telttailla vain leirintäalueella, sillä sääolosuhteet voivat muuttua nopeasti ja valvotun leirintäalueen ulkopuolella on riski kohdata jääkarhuja, jotka voivat olla ihmisille vaarallisia.